Sivut

10.7.2010

Forssa KR 4.7. FI MVA!

Viikonlopun toinen näyttely oli Forssan kr näyttely johon oli ilmottautunut huimat 21 cotonia!

Lähdimme aamulla aikasin Porista kohti Forssaa ja kaiken pienen säädönjälkeen olimme ajoissa paikalla.

Cotonit alkoi heti ensimmäisenä rotuna ja junnuista & nuorsita oli moni koira poissa.
Avoimeenkin oli ilmottautunut kolme koiraa josta kaksi oli paikalla. Ensimmäinen avo uros sai EH:n ja Olle sai ERI:n ollen myös jälleen AVK1 :)
Oliver on nyt ollut kaikissa avoimenluokan näyttelyissään luokkansa voittaja paitsi ensimmäisessä josta tuli H.

PU-kehässä oli kaksi nuorta, Oliver avoimesta, valio ja veteraani joka on myös valio. Eli SERT oli todella lähellä! uskoin silti, että varamagneetti eli Olle saa jälleen sen vaaleansinisen ruusukkeen.

Tuomari liikutti koiria kerran ympäri ja tiputti nuoren ERI2 koiran pois, kului hetki niin nuorten ERI1 osoitettiin PU4 sijalle. Jäljellä oli vain Oliver joka voisi ottaa sertin vastaan!! Olin niin iloa täynnä jo tässä vaiheessa. PU3 sijalle meni valio eli enään oli veteraani ja Oliver jäljellä kun tuomari pyysi näitä kahta menemään yhdessä vielä ympäri. Kierroksen loputtua tuomari osoitti Oliverin PU1 sijalle!

Mikä mahtava tapa valioitua! Menin aivan hysteeriseksi kun en voinut uskoa, että vihdoin se sertti tuli! Onneksi moni kehän laidalta tiesi mitä tapahtui eikä sen kummemmin ihmetellyt vaan onnitteli :) Kehäsihteeri tuli kysymään "otako sertin" ja vastasin vaan tottakait ja tää valioituu nyt :D
Tuomarikin tajusi minkä takia olin niin ilonen ja tuli myös onnittelemaan lisää.

Oliver pääsi narttujen ajaksi koppaan lepäämään, koska edessä oli vielä ROP & VSP kehä.


PN-kehässä kävin pyörähtämässä ihastuttavan nartun Whiteheart lane Lost In Thearsin kanssa tuloksena kuitenkin PN ei sij.
Esitin saman nartun myös WL:n kasvattajaluokassa joka oli ROP! Onnea siitä :)

Vihdoin oli ROP & VSP kehä jossa narttujen voittajana oli WL Paradise joka olikin ROP ja Oliver VSP.



Tulos siis AVO ERI1 PU1 SERT VSP --> FI MVA!
Tuomarina Anne Sume, viro

Arvostelu oli oikein mahtava
"Erinomainen tyyppi. Vahva luusto. Oikeanmuotoinen pää. Hyvä ilme. Kaunis ylälinja. Hyvä hännän kiinnitys.
Erittäin hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Oikeanlainen turkki. Erinomaiset liikkeet."

Pori KV 3.7.

Tänä viikonloppuna oli kumpanakin päivänä näyttely ja ensimmäisenä olikin Porin KV.

Cotoneita oli ilmoitettu 14 josta n. puolet oli uroksia.
Oliver oli kehän ulkopuolella joteinkin todella laiska taisi kuumuus tehdä tehtävänsä. Mietin että mahtaako Olle liikkua kehässä ollenkaan, mutta se yllätti minut täysin! Ikinä en ole nähnyt sen liikkuvan niin hienosti kehässä kun nyt :)
Se edisti edelläni tiukalla hihnalla! tätä olen nyt yrittänyt hakea ja nyt se tuli. Oliver sai laatumaininnan erinomainen ja oli lopuksi avoimen ensimmäinen kahdesta koirasta.

PU-kehässä oli 6-7 koiraa joita tuomari liikutti todella paljon ja siirsi koirat järjestykseen viimeisestä ensimmäiseksi ja Oliver meni sijalle kolme. Eteen kiilasi Minnan "superhemuli" Cheriban True Supernova joka sai neljänestä näyttelystä neljännen serttinsä. PU1 oli valio joten meille tuli jälleen vara-sert joka olikin jo kuudes ja avoimesta kolmas, koska ensimmäinen sai cacib:n ja PU2 oli junnu niin meille tuli oikein tupla varat sillä saimme vara-cacib:n.

Vaikka sitä viimeistä odotettua serttiä ei vieläkään tullut olin enemmäin kuin tyytyväinen päivään! Oliver liikkui hienosti ja sai todella hyvän arvostelun.

Tulos AVO ERI1 PU3 vara-SERT vara-CACIB
Tuomarina Laurent Pichard. Sveitsi

"Hyvin miellyttävä. Erinomainen rotutyyppi. Esitetään erittäin hyvässä kunnossa. Tummat silmät & pigmentti. Erinomainen puhdas kaula ja lapa. Voisi olla hieman syvempi rintakehä. Erinomainen turkki ja sen laatu. Oikea hännän kiinnitys. Liikkuu hyvin. Tyypillinen ylälinja. Hyvin esitetty"