Sivut

27.3.2013

Patellaluksaatio.

Elikkä meidän Ricolla on nyt todettu löysät polvet..
Käydään seuraavalla viikolla moikkaamassa Timo Talviota ja sitten päästään sopimaan leikkauksesta.

Pari kertaa lenkillä koko lauma on rykässyt hihnassa ihanan naapurin kissan perään.
Ensin luulin että Rico vaan liukastu ja satutti jalkansa. Jalka kuitenkin parani normaaliksia ihan pian ja ajattalin, että ei siinä mitään kummaa ole.
Aloin kuitenkin miettämän, että kohta voisi käydä tutkitummassa Ricon silmät & polvet.

No nyt eilen sama toistui. Tämä naapurin kissa tuli yhtäkkiä meijän eteen ja kaikki säntäs sen perään, hihna loppu, Riksie huusi ja jalka oli taas jäänyt jumiin. Pelästyin että nyt meni ristisiteet ja helpotus oli suuri kun riksie alko käyttämään jalkaa normaalisti.
Soitin äitille, että nyt ois hyvä aika tilata Ricolle ell aika veikkaan sen polven olevan löysä.
Nyt eilen ja tänään toi polvi on häirinnyt ihan normaali elämää ja yhtäkkiä se vetää sen koukkuun ja suoristaminen ei olekkaan niin helppoa.
Tähän yhdistyy myös välillä kunnon vinkasu eli ei varmaan tunnu kamalan mukavalta.
Kun alkaa miettimään niin onhan se oireillut polviaan aikasemmin, mutta kaikki on vaan yhdistänyt sen kylmään ilmaan ja jäätymiseen.
Tosin on sekin varmasti ollut välillä syy.
Sama vika on siis kummassakin polvessa. Luulin kokoajan että vika on vain oikeassa, mutta ell mukaan vasen onkin huonompi!

Tämä viikko mennäänkin nyt kipulääkkeen avulla ja toivotaan että kaikki menee hyvin ja meillä olisi kohta taas hurjan vauhdikas riksie ilman tylsää luksaatiota! :)


Mitä nyt olen ihmisiltä kuullut niin leijonia on leikattu polvien osalta suhteellisen paljonkin. Kysymys kuuluukin miksi tämä rotu ei kuulu pevisaan?






1 kommentti:

  1. Voi räkä... Mutta tosiaan, jos polven rakenne on kohtis normi, niin ennuste on leikkauksen ja kuntoutuksen jälkeen kyllä hyvä.
    Ei muuta kun tsemppiä hurjasti!
    Jos haluat vertaistukea, niin meidän blogista löytyy 'patella luksaatio' ja 'PostOperatiivinenPäiväkirja' kategorioiden alta liuta juttua aiheesta - vaikkakin vähän isommasta potilaasta onkin kyse.

    VastaaPoista