Sivut

25.2.2014

Vuoden ensimmäinen näyttelyreissu Tartoon.

Vihdoin oli aika lähteä vuoden ensimmäiselle näyttelyreissulle. Tämä reissuhan oli todellinen äkkilähtö!
Vain pari viikkoa ennen näyttelyä päätimmekin lähteä joten ei muuta kun äkkiä ilmoja täyttämään ja varaamaan hotelleja :D
Mitä sitä turhaan käytää aikaa suunnitellessa reissuja kun näinkin se onnistuu ;)

Koska matkakaverini tulivat monen sadan kilometrin päästä päätimme lähteä vasta perjantaina iltalaivalla. Olimme varanneet oikein kivan huoneen Tallinnasta ja näin pääsimme pesemään koirat hyvissä ajoin, ottamaan ihan kunnolla unta palloon eikä aamulla ollut edes kiire näyttelypaikalle.
Lähdimme kuitenkin hyvissä ajoin kohti Tartoa jossa järjestettiin kaksi ryhmänäyttelyä.

Lauanta ei ollut oikein meidän päivämme.
Ensinnäkin tuomari oli hiukan erikoinen, lähes kaikissa koirissa oli jotain vikaa rotua katsomatta.
Monta roppia jäi jakamatta ja taisi kehän yleinen väri olla sininen. Kuitenkin moni koirakko sai hyviä vinkkejä esittämistä sekä koiraa koskien. Jos koira ei liikkunut opasti tuomari jne.. Eli sinäänsä ei mitään vikaa.
Näin meidänkin poppoo noudatti päivän väriä ei kummempia tuloksia tullut. Ainut koira joka tänään pärjäsi oli Niinan juuri 4kk täyttäny chini pentu tuloksella ROP-baby :) Tuomari ihastui tähän pikkuruiseen pentuun ja laittoikin sen taskuun todeten "voit jättää kehän otan tämän mukaani" :D

Meillä oli Niinan kanssa vielä senior handler kilpailu iltapäivällä ja voi että :D
Olihan se hauska mennä kisaamaan pitkästä aikaan itse.
Kisakoiraksi päätin ottaa kotoonta oman pienen Ricon, koska leikkaus oli tulossa eikä ole mitään tietoa millon Rix pääsisi taas seuraavan kerran reissaamaan.
Meillä meni oikein kivasti ottaen huomioon, että Rico on ollut kehässä viimeksi melkein vuosi sitten (pari mätsäriä välissä)
Tulos olikin tälle päivälle senior handler kilpailun voitto :)

Iltapäivän kehien jälkeen suuntasimme kohti Tarton hotellia ja samalla päätimme suunnata katseen huomiseen päivään eli ei muuta kun "uusi päivä uudet kujeet"
Tämän päiväiset rotukehän tulokset oli unohdettu.


Sunnuntaina cotonit olivatkin heti kehän ensimmäinen rotu. Tämä päivä oli paljon parempi kun eilinen.
Ensin kehään meni Swingi tuloksena ERI1 SA j-SERT ROP-jun ja tämähän tiesi sitä että Swingistä leivottiin uusi juniori valio!
Seuraavaksi meni Elina & Vili tänään esiintyminen oli oikein hienoa katsottavaa harmikseen tuomari piti Viliä hieman liian isona ja tulos EH.
Toisaalta tuo parin esiintyminen oli jo todella iso voitto! Ei muuta kun uusia haasteita kohti :)



Näin Swingi oli suoraa PU1 ja pääsi kisaamaan narttua vasten joka olikin vsp ja Swingi vei koko potin olemall ROP <3 br="">Niinan koirilla meni myös oikein kivasti.
Esitin tuon hyvin pienen pennun samaan tulokseen kun eilen eli ROP-baby.
Nartusta tuli uusi viron valio, uroksesta vetskuvalio kera roppi vetskun.
Tänään saimme sen mitä tultiin hakemaan, tosin Vilin sertti olisi ollut oikein kiva.

Iltapäivällä menestys vain jatkui!
Ensin menin sennu handler kisaan taas Ricon kanssa ja meillä olikin sama tuomari kun rotukehässä.
Meidän pistettiin oikein koville aivan kun pahimmassakin jh kisassa ;D
Tuomari pyöri ympäri, vaihtoi paikkaa liikkeiden aikana jne..
Yksilöarvostelussa meille napsahti T ja suoritus meni oikein kivasti!
Rico oli tänään niin hyvällä tuulella ja ihan täydellinen esitettävä.
Tuloksena punanen ruusuke eli eilisen voiton uusiminen! Ei huono.

Seuraavaksi menin Swignin kanssa BIS-jun kehään. Ihan pikkusen ehkä odotin sieltä sijottumista, mutta en kuitenkaan uskonut semmoisen tulevan :D Kehän nimittäin otti meidän rotutuomari joka tykästyi koiraan. Swingi liikkui kehässä taas kui mikäkin mestari!
Yllätys oli suuri kun kuulutuksista kajahti "BEST IN SHOW 4-junior coton de tulear" jippii pieni Swingi teki sen.
Eilisen tuomarin mielestä koira ei ole näyttelykunnossa ja kappas tänään kivuttiin näin ylös ;)
Niinan koirat napsi myös palkintoja kun pentu oli BIS3-baby, parikisa BIS2 ja vetsku BIS3.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti