Sivut

12.4.2014

Venäjän vallotus - Kingisepp 6.4.

Monien mutkien kautta pääsin kuin pääsinkin lähtemään reissuun.
Meillä oli aluksi niin hienot suunnitelmat Minnan kanssa miten yhdistäisimme pari näyttelyä tuolle viikonlopulle ja kappas loppuen lopuksia vaihdoin matkanjärjestäjää ja suuntasin Venäjälle yksin Oliverin kanssa.



Lähtö oli myöhään lauantai-iltana ja sainkin rauhassa pakkailla sekä pestä koiran vielä la päivällä.
Mitään kiirettä ei siis ollut, mutta jännitystä senkin edestä :D 
Oliver selkeästi vaistosi, että nyt olen lähdössä näyttelyyn ja näin tämä pieni valkoinen karvaturri seurasi ylös, alas, ylös, alas sekä juoksi häkkiin, pois, häkkiin, pois :D

Illalla suuntasimme Helsingin länsiterminaaliin missä MiliaM Travelin bussi meitä odottikin.
Pakkasimme koirat sekä tavarat bussiin ja suuntasimme kävellen laivaan. Tutustuin siinä pariin vehnäterrieri ihmiseen ja näin sain matkaseuraa.
Matkan edetessä porukka tiivistyi ja meillä oli aika huippu reissu!

Saavuimme hieman puolen yön jälkeen Tallinnaan mistä lähdimme parin pysähdyksen kautta matkaamaan kohti Venäjää.
Melkein heti oli ensimmäinen pysähdys kun eläinlääkäri tuli antamaan madotusleimat koirien passeihin.
Pysähdyimme vielä Narvassa hieman ennen rajaa.
Joskus neljän aikoihin olimme rajalla jossa tarkastettiin passit neljä kertaa!
Yksi lappunen piti täyttää ja yhden kerran piti mennä passitarkastukseen, muuten tarkastaja tuli bussiin.
Tuossa passitarkastuksessa oli kyllä niin zombi olo!
Selviydyimme rajalta tunnissa eli kello näytti silloin 5. Kelloa siirrettiin tunti eteenpäin eli kuuteen.
Näin meni tämä yö.
Rajan jälkeen bussi starttasi mäkin kautta kohti näyttelypaikkaa missä olisi ollut tarjoolla jotain pientä aamupalaa, mutta kamalan unisena ei kyllä tehnyt mieli yhtään mitään joten jäin suosiolla pötköttelemään bussiin.

Vihdoin bussi suuntasi kohti näyttelypaikkaa mukanaan lastillinen pirteitä ihmisi :D
Näyttelypaikka oli aika pieni ja ahdas!
Saimme kuitenkin koko bussilastillisen yhteen nurkkaan ja meillä oli siellä oma "kolo".
Pian kehät alkoivat rullaamaan ja porukka haki toinen toisensa jälkeen koiralleen sertin.
Oliverin kehä oli vasta iltapäivällä ja vähäiset unet, syömättömyys, tunkkainen ilma sai aikaan ei niin hyvän olon.
No pieni happihyppely ja taas jaksoi odottaa.
Vihdoin kehä alkoi ja sehän meni aika hyvin.
Oliver oli innoissaan kun vihdoin pääsi kehään (viimeksi ollut virallisessa näyttelyssä elokuussa)
Tuomari totesi arvostelun jälkeen "thank you" ei siis mitään tietoa mitä koira sai :D ei muuta kun pois kehästä ja odottelemaan mikä tulos tuli.
Hetken päästä sain lippulappuset ja ruusukkeen tulos ROP kera sertin joten Oliver sai kymmenennen tittelinsä VENÄJÄN MUOTOVALIO!

Iltapäivällä oli ryhmäkehä johon laitoin koiran tyylillä "ei sieltä kuitenkaan mitään tule"
no kappas tuomari poimi Oliverin ensimmäisenä jatkoon.
Koiria oli jatkossa viisi? joista kolme sijotettiin. Ensin meni kolmas ja en huomannut, että kakkonen on sijotettu. Tuomari tulee kättelemään minua ja hämmentyneenä huomaan kakkospallilla olevan jo koiran totean siihen "ykkönen" johon tuomari "kyllä voittaja" wuhuuu!!!

Vielä oli jäljellä BIS-kehän läpijuoksu, jossa oli mukana neljä suomalaista koiraa ryhmistä 5, 7, 8 ja 9.
Kappaskappas BIS 1-3 sijat menivät kaikki venäläisille koirille :D Mutta ei haittaa!

Pääsimme lähtemään ihan hyvissä ajoin takaisin kohti Viroa ja voi sitä ilon hetkeä kun sai ruokaa :DD Kyllä mäkkisapuska maistui ihan extra hyvältä!
Joteinkin kummasti unikin maittoi takasintulo matkalla.
Bussi ei ollut edes ehtinyt lähtemään liikkeelle kun nukahdin.
Hyvin tyytyväisenä tuli nukuttua koko bussimatka. Toki rajalla oli taas omat juttunsa ja niissä meni tunti niinkuin tullessakin.

Saavuimme Tallinnaan illalla 9-10 aikaan kävimme Ollen kanssa pitkällä lenkillä, tassupesulla jonka jälkeen Oliver innoistuikin leikkimään huonetoverin koiran kanssa.
Lopulta kun omistajat sai päänsä tyynyyn kaikki rauhottui ja aamulla nousimme puoli kuudelta pirteänä suuntaamaan kohti kotia.

Ihan huikean mahtava reissu takana!
Kiitos kaikille Miliamin kyydissä olleille sekä Miliamin porukalle hienosta järjestelystä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti